perjantai 22. marraskuuta 2013

Perjantai-ilta keskenäni

Mies on kaupungissa, joten allekirjoittaneella on omaa aikaa omassa kotona. Siispä ohjelmassa turhien kuvien esittelyä satunnaisessa järjestyksessä!


Meillon keittiössä kaksi sammutuspeitettä. Onpahan sitten ainakin varalla, jos tää talo sattuu roihahtamaan.
Uunin pankoilta löytyi aivan ihana käsintehty rosetti. Harmillisesti se on myyjän askartelema ja hän haluaa sen takaisin. Toistaiseksi voimme vielä ihastella sitä lattianrajassa.

Kammarista puuttuu kierreventtiili - ilma-aukko on siis peitetty kauniisti teipillä. Onneksi postisetä toi uuden tänään kotiin.
Siinä se on, uusi kierreventtiili kakluuniin.

Hankittiin viime kuussa ovikello. Aiemminhan meillä ei ollut mitään, joten vieraan piti joko a) soittaa puhelimeen, b) koputtaa ikkunaan, c) heittää kiviä ikkunaan. Ovikellon soittoäänivaihtoehtoihin kuuluu Jingle Bells. Sen voisi laittaa jouluksi!

Hankittiin naapureiden kanssa samanlaiset kyntteliköt ikkunoihin. Kynttelikköjä oli kuusi, mutta remppailun tohinassa yksi lensi lattialle ja osa lampuista rikkui. Uusia lamppuja haettava siis, jotta joulu voi tulla!

Kuvaushetkellä meillä satoi jo lunta!

Työhuoneen ulkopuolelta puuttuu ikkunalautaa. Näin ollen linnut ovat päässeet nyhtämään tilkettä pesänrakennustarpeekseen. Tää on kun sadusta, kohta bambitkin tulee syömään mun kädestä.

Eteisen tapettia. Ollaan oikeastaan jo tykästytty siihen, joten saa nähdä luovutaanko siitä ollenkaan.
Tilattiin perinnemaalivärikartta. Lattiat tullaan maalaamaan harmahtavalla sävyllä, mutta tuleeko se taittamaan punaiseen vai siniseen, emme ole päättäneet.

Oon aika ylpee tosta ovesta, raaputin siitä maalit itse! Oven takana työhuone, tuplaovet vie kylmäeteiseen. Meillon kummallakin omat naulakot, tietty!

Valkoisen maalin alta löytyi ainakin kolmea erilaista maalipintaa. Aikojen alussa oven väri on varmaan ollut tuo tummansininen.


Jo mainittu hiirenloukku meetvurstilla. Se alkaa kohta kerätä hometta.

Ps. Ei oltu reippaita, eikä tapetoitu tällä viikolla. Viikonloppuna on taas ystäviä ja rientoja, joten saattaa jäädä remppa vähälle.Onneksi ei ole kiire.


maanantai 18. marraskuuta 2013

Maanantai

Noniin, onpas taas aikaa vierähtänyt. Nyt ei ole kuviakaan.

Kammarissa on sellainen tilanne, että huokolevyt on nyt joka seinällä ja pohjatapetti odottaa iskijäänsä. Tarkoitus olisi tänään ensimmäiset suikaleet seiniin vetää, saapa nähdä mitä siitä tulee. Perjantaina käytiin ostamassa Pihlgren & Ritolasta varsinaiset tapetit, huhui mitä paperi nykypäivänä maksaa. Ohessa linkki tapettivalintaamme, joka kompromissina valittiin. Se on ihana.

http://www.tapettitehdas.fi/fi/tyylit/jugend/68882

Tapetointiin ryhdymme sitten kun henkisesti olemme siihen valmiit. Kuitenkin ehkä jo tällä viikolla. Jos oikein innostutaan.

Mitäs sitten. Ollaan tässä haavematkailtu jo kovasti siihen aikaan, kun päästäisiin pihaan ja piharakennuksiin käsiksi. Vaikka olisi tuolla sisätiloissakin jos jonkinlaista askaretta. Saunaan saattaa kuitenkin jo ehkä tällä viikolla tulla uudet lauteet ja ehkäpä tämän vuoden puolella vielä uusi kiuaskin! Oi, olisi ihana päästä joululöylyttelemään uusille lauteille. Vanhathan ovat hieman aikansa eläneet. Ollaan päädytty siihen, että hyvin haaveiltu on jo puoliksi tehty. Ehkä kaikki tällainen ajattelu vie lopulta todellisiin tekoihin.

Täytyy vielä mainita. Meillä on nyt nähty ensimmäinen hiiri! Itsehän en sitä nähnyt, mutta miehekkäästä rääkäisystä ei voinut erehtyä. Hiiri ei mitä ilmeisimmin ollut mikään päästäinen vaan kunnon metsähiiri. Anyway, verkotettiin ja myrkytettiin alue, mistä kaveri luultavimmin oli sisään päässyt. Kuvamateriaalia on olemassa, mutta se ei kuulema tule mihinkään julkaistavaksi. Itse viritin myös hiirenloukun, johon juuston puutteessa iskin meetvurstia. Clever! Tämä on sitä maalaiselämää!

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Viikonloppukuulumiset

Pitkästä aikaa jotain päivitettävää.

Ollaan laiskoteltu eikä remontoitu pariin viikkoon. Vaikka oikeesti ei.
Töissä on ollut niin hektistä, että toinen meistä on parhaimmillaan kotiutunut 23 maissa kotiin. Ei siinä paljoo rempata. Mutta, tänään jotain edistystäkin!

Ilmansulkupaperointi ja huokolevytystä. Tän jälkeen vielä pohjatapetti ja sen jälkeen varsinainen tapetti.



Kävi meillä taas vieraitakin, ja eka yövieraskin! Tanja pääsi heti kotihommiin, saunomaan ja tekemään pizzaa. Todsistusaineistoa olisi, mutta tämä typerä blogi ei pysty ymmärtämään kuvia, jotka on otettu pystysuunnassa. Lauantaina rakkaita ystäviä Helsingistä, talon ihmettelyä ja hyvin syömistä. Mitä muuta ihminen voi viikonlopulta toivoa.

tiistai 15. lokakuuta 2013

Kammari 2

Kammarissa tapahtuu.

Kuten jo aikaisemmin päivittelimme, nukutaan nykyään täysin salin puolella ja kammari on tyhjätty. Nyt sieltä on tyhjätty myös tapetit, sähköt, katon ylimääräiset naulat sekä kattolistat. Kattoon jääneet reiät on myös tilkitty. Seuraavaksi päästäänkin vetämään sähköt uusiksi sekä valitsemaan tapetteja ja maaleja. Voila!
Kammari heti muutettuamme.

Tapetit revitty ja ovi puhkottu auki. Ovihan oli aina olemassa, se oli vaan pahvitettu ja tapetoitu toiselta puolelta kiinni.


sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Viikonloppu

Tämä viikonloppu oli mukava.

Lauantaina haettiin Hämeenlinnasta hervottomia polttopuita, halvalla irtos; 30e/kuutio. Mukava setä, olis myyny meille enemmänkin puutavaraa, mutta ei sattunut olemaan 600 euroa takataskussa. Lauantaina oli ihana ilma, kiva oli ulkotöitä tehdä. Kotona kuitenkin lähinnä leivoin, tein ruokaa ja siivosin. Illan kruunasi jälleen romanttinen pihasauna kynttilöiden valossa.
Leivinuuni on syvyydeltään 1,7 m, pitkät polttopuut on näppäriä.
Sunnuntaina Toukolassa vaihdettiin Tampereen ystävien kanssa kuulumisia ja nautittiin päiväkahveet. Sindikin tuli meille tutkimusmatkalle ja köllimään. Kiva kun kävitte! <3

torstai 3. lokakuuta 2013

Viljalaari

Ihan vaan ohimennen, kun oon tästä niin ylypee.

Raahattiin tiistai-iltana vanha viljalaari yläkerrasta ulkoeteiseen. Kyseisestä operaatiosta ei ole ikävä kyllä kuvamateriaalia, sillä touhu oli sen verran jännää. Mutta niin, laari on toimiva kun mikä, nimittäin puiden säilömiseen. Meillä on tällä hetkellä tasan yksi pärekori ja kun kahtena päivänä lämmittää pirttiä, niin se on sitten taasen tietenkin tyhjä. Liiterihän on meillä ihan vieressä, mutta talvella ja pimeällä on sitä kivempaa mitä lähempänä puuvarasto on. Ja kyllä tuo ulkoeteinen ihan sopivan infernaalisen kylmä on aamutuimaan kun tassuttelet puita hakemaan.

Anyway. Eilen otin kottikärryt kauniisiin käsiini ja hain liiteristä laarit täyteen. Ohessa kaunis kuva ilmeestäni.
Iloinen työläinen.

tiistai 1. lokakuuta 2013

Kammari

Sunnuntai-iltana saatiin makuuhuoneen kalusteet siirrettyä salin puolelle, eilen myös työpöytä ja loput tavarat. Nyt kammari on kokonaan tyhjä ja sinne pääsee tekemään varsinaista remppaa. Eilen alkoi nupinaulojen katosta irrottaminen - raskasta käsille ja selälle ja hyvin tulee hiki myös :) Lisäksi ohjelmassa oli bonuksena keittiön ikkunoiden ja parin keskeltä ratkenneen oven tiivistämistä pumpulilla ja liimateipillä, on meinaan yöt alkaneet tuntua hitusen viileiltä.

Tänään iltapuhteena on varmaankin naulojen jäljiltä syntyneiden reikien hiomista. Katosta. Oon yrittäny painostaa kotona, että hankittaisiin turvakaiteelliset tikkaat, kun tavallisiin kapuaminen aiheuttaa allekirjoittaneelle merisairautta. Ei ole vielä näkynyt, joten näillä mennään.