maanantai 3. elokuuta 2015

Remppalomakuulumisia



Täällä taas!

Tuossa palauttelin mieliini juhannuskuulumisia ja voi että, tuli hyvä mieli - ollaan me onneksi viiden viikon aikana jotain saatu aikaiseksi.

Koska sanainen arkkuni on näin alkuviikosta nyt näemmä hieman vähäinen, kuvat kertokoot kuulumiset puolestani. Yritän edetä kronologisesti, olkaapa hyvä:
- kylpyhuone ja wc
- keittiö
- työhuone

Operaatio "varastosta kylpyhuoneeksi".

Alkuun pieni muistelu parin vuoden taakse, eli tästä lähdettiin 8-9/2013. 

Sisäänkäynti vanhaan varastoon, tulevaan vessaan/kylpyhuoneeseen. Maalarinteipillä mitattu muutosalue, jolle rakennetaan lavuaari ja wc-pytty.
Vanhaa varastoa sisältä. Maalarinteipeillä mitattu suihkutila.
Viime syksynä ja talvena saimme suihkutilan (nk. kelluva suihkukaappi) alkuun.
Lattia kaakeloitiin ensin (onnistui kivasti), sen jälkeen seinät (ei onnistunu kivasti).
Siispä uusi kerros päälle!
Laatoitus valmis!
Lasiovet paikalleen.
Tähän tuli nyt joku ihmeellinen muotoilutekninen tila, jota en saa pois. Joten kirjoitan tähän vain jotain. Näin.
Toisella puolella seinää lavuaarin sovittelua, seinään asennettavan wc:n järjestelmien asennusta.
Vedeneristystä.

Koska märkätila on eristetty, pystyimme tapetoimaan itse wc:n puolen. Osin varmaan vielä laatoitusta tarvitaan, mutta tapetti on periaatteessa rätillä pyyhittävää vinyylitapettia.
Sitten hommiin! Ennen tapetointia tosiaan maalattiin lattia ja katto, siitä kuvia tuonnempana.










Operaatio "keittiö".

Muistelemme jälleen vuotta 2013:

Muuttopäivänä. Keittiöstä kulku eteiseen, jossa piian ovi ulos vasemmalla ja oikealla pilkottaa ovi entiseen varastoon. Suoraan edessä ovi kylpyhuoneeseen.

Sitten nykyhetkeen.
Lomamme alussa keittiö tuli tyhjentää kaikesta kamasta ja huonekaluista. Huomatkaa taustalla wc/kylppäri, jota tosiaan käytimme vuoden noin. Julkisesti.
Keittiö muutti olohuoneeseen. Vesi pistettiin päältä pois, mutta sähköä tuli. Edustalla ikkunoiden entisöinti-projektia.
Keittiö auki.

Onneksemme vanhan kylpyhuoneen lattian alta ei paljastunut mitään yllätyksiä. Terve pohja, huh huh.


Uutta lattiaa rakentamaan.






Uusi maali.
Keittiösuunnitelman mukaisesti takaseinälle (entiseen kylpyhuoneeseen) tulee vettä käyttävät kodinkoneet ja vesipiste. Siispä pohjatöitä niitä varten.



Lämminvesivaraajan käyttöönottoa.


Meillon vedet!
Keittiöön rakennettiin myös uusi ruokakaappi ja notkahtanut katto korjattiin.

Ruokakaapin oven karmien valmistusta.
Ovi paikallaan.
Hyllyjä vaille valmis. Ovi on muuten otettu sisä- ja ulkoeteisen pariovista. Totesimme, että yhdet pariovet riittävät.
Kuvasta voi nähdä katon selvän retkahduksen leivinuunin päältä. Ei muuta kuin mies katolle ja auton tunkki töihin.

Hyvähän siitä tuli.
Kuten kuvista voi huomata, keittiön yhtenäistäminen vanhasta vaati paitsi lattian tekemisen, myös katon maalauksen. Katossa oli myös kohtia, joita tuli korjata ja entisöidä.

Kun väliseinä kaadettiin, kattoon jäi aukko. Siispä siihen tehtiin lankku sitä paikkaamaan.

Valmiina kattoon asennettavaksi!
Reikien korjailuja.
Katto päätettiin maalata punertavan ruskeaksi, kuten muissa huoneissa. Keittiön katon maalauksen yhteydessä maalattiin myös wc:n katto, samoin kuin keittiön lattian maalauksen yhteydessä maalattiin myös wc:n lattia. 
Wc:n katto ennen.
Keittiön katto ennen.

Keittiön katto jälkeen.

Katon ja lattian maalauksen jälkeen ryhdyimme paneloimaan, listoittamaan, maalaamaan ja tekemään tapetoinnin pohjatöitä seiniin. Maalasimme myös kalkkimaalilla leivinuunin päälliset.







Operaatio "työhuone".

Operaatio työhuone on varsinaisesti tehty jo vuosi sitten, mutta nyt se sai vielä lattiamaalin. Muutama kuva siitäkin ilosta, ja jottei jäisi epäselväksi, että kyllä on tänä kesänä maalia kulunut!

Lattia ennen.

Hiottuna.
Vielä jaksaa hymyilyttää (huom. tässä vielä kesäkuun viimeiset päivät, ei helli helle).
Valmis!
Eipä mennyt loma hukkaan. Alla vielä työtahti ja työvaiheet listattuna:
1.lomaviikko: työhuoneen lattian maalaus, keittiön purku, uuden lattian asennus ja maalaus
2.lomaviikko: keittiön takaseinän rakennus, huokolevyjen asennusta seiniin
3.lomaviikko: ruokakaapin rakentaminen, lämminvesivaraajan käyttöönottoa, katon korjaus
4.lomaviikko: katon maalaaminen, panelointia, listoitusta, kalkkimaalaus, wc:n tapetointi
5.lomaviikko: juokseva vesi (putkimies kävi), lämmin vesi (sähkömies kävi), kylpyhuoneen vihkiminen käyttöön (ekat suihkut, jee!)

Voipi olla että joku työvaihe on väärällä viikolla, mutta viikot ovat hieman hämärän peitossa, eikä sitä enää oikein itsekään muista mitä tuli tehtyä milloinkin. Asuimme tosiaan mökillä kun vettä ei tullut, aamulla auto starttasi matkaan yleensä noin klo 8-10 välillä ja kotiinpäin noin 19-20 aikaan. Hurjin ilta venyi aamukolmeen kun aloin maalata keittiön kattoon ensimmäistä maalikerrosta. Arvioin tuolloin ajankäytön hieman hutiin, note to self: katon maalaaminen kertaalleen kestää noin 7h, eli sitä ei kannata aloittaa "illan viimeisenä hommana" klo 20. 

Vielä on paljon työtä, keittiöstä puuttuu kaikki, mutta onneksi kylpyhuoneesta puuttuu enää vain listat ja sähköt (sähkö ja valot nyt siis jatkoroikilla olohuoneesta vedetty). Keittiön ollessa nyt ripoteltuna vähän sinne sun tänne, täytyisi sähköhellan asennusta odotellessa vihdoin opetella käyttämään puuhellaa. Olen samaan aikaan innoissani ja kauhuissani.

Tältä meillä näyttää nyt (juuri muutama päivä sitten pestyt matot ihan vain kodikkuutta tuomaan, muutenhan niitä ei ole mitään järkeä pitää likaantumassa). :) Ihan hyvin kahteen pekkaan.




Tässä nyt enää yksinkertaiset pariovet ulkoeteisen edessä. Enimmät maalit raaputeltu, ehkä ensi kesänä voisi maalata.
Uhka vai mahdollisuus?

Kodinkoneet vielä paketeissaan odottamassa asennusta. Huomatkaa taustalla uusi ikkuna, vielä tosin kesken.
Kolme päivää viikonloppuun, silloin talkoilla julkisivua eteenpäin! Ei lopu hommat onneksi kesken. :)

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Juhannuksen reippailut

Ihana kolmen päivän juhannusvapaa takana! Koska hyviä kelejä ei juuri lupailtu ja koska kotona oli askarreltavaa, niin psyykkasimme itsemme jo viikko ennen juhannusta remonttireiskatunnelmiin ja nyt voin käsi sydämellä sanoa, että olemme remontoinut 10 päivää putkeen - toki töissä on täytynyt välillä nakottaa, mutta noin muuten. Juhannusta emme siis perinteiseen tapaan viettäneet, mutta onneksi asutaan muutenkin niin maalla, ettei tuota kotona olemista ja peruslenkillä käyntiä nyt ihan urbaanissa city-ympäristössä tarvinnut suorittaa.

Juhannukselle asetimme kunnianhimoisen tavoitteen - saada koko kylppäri/wc-tilojen suihkutilat rakennettua. Tästäkään ei vielä ole kunnollista kuvamateriaalia tarjolla, mutta kuten viime päivityksessä jo kerroin, nyt on uusi kaakelikerros vanhan päällä edellisen operaation mennessä mönkään. Suihkutilat eivät nyt sitten kuitenkaan ihan loppuun asti valmistuneet, vielä puuttuu kattopaneelit ja valot sekä vesiletkujen vetäminen paikalleen, mutta muutoin on reippailtu: kaakeloitu, saumattu, listoitettu ja suihkupaneet on paikallaan. Alla pikkuvinkkiä tunnelmista:

Toinen suihkupaneeli kohdillaan.
Periaatteessa ajallisesti olisimme kylpyhuoneen voineet saada loppuun asti tehtyä, mutta otimme työn alle myös vanhat työhuoneen ikkunat, jotka on pakko näin kesällä kunnostaa ja entisöidä. Nyt jo pelkästään kylminä kesäpäivinä on huomattu, että yhdenkertaiset ikkunat päästävät paljon kylmää sisään ja tässä on jouduttu vielä viime viikollakin puita uunissa polttamaan. Mitä tämä sama rumba olisikaan talvella. Samalla vaivalla ryhdyimme askartelemaan myös keittiön uutta ikkunaa, johon yritämme sorvata paikalleen jotkut vanhat pokat, joita ullakko on väärällään.

Ikkunakehysten putsailua vanhoista maaleista, vanhat lasit irrotettu.
Kehys oli hieman liian pieni karmiinsa nähden, joten lisäsimme puuliimalla pienen pätkän kokoa lisää (ruuvipuristimilla alakulmassa kiinni).
Muistatteko kun tein kittiä ihan itse? Voin kertoa, että jo kolmas satsi onnistui paremmin - tässä sitä ensimmäistä erää eikä ihan parasta mahdollista. Mutta lasi tarttui kiinni kuitenkin.
Lasi kitattu kehykseensä, jee.
Lisää ikkunoita karmeista irti. Huomatkaa muuten kalusteettomuus. Meidän molemmat sohvat on nyt myyty pois. Ei enää sohvia. Yhtään. Hyvästi b&b-majoitus. Ainakin toistaiseksi.
Ymmärrätte varmaan miksi meillä on sisällä viileä? Siellä on aukko!
Ikkunan karmit putsailtiin vanhoista maaleista, teipeistä, pumpulieristeistä ym. 
Ja maalattiin!
Ikkunat kirkastuivat merkittävästi.
Ikkunan raaputtelusta innostuneena raaputtelin enimmät vanhat maalit pois myös keittiön ovesta. JA vedin vihdoin myös vanhat nupinaulat irti (oviaukko oli edellisellä asukkaalla pitkään pois käytöstä ja vuorattu pinkopahvilla umpeen). 
Eihän se kaunis ole, mutta jo valmiimpi maalattavaksi jonain päivänä!
Nyt sitten vaan samalla draivilla tämä viikko ja ensi viikosta alkaa sitten viiden viikon remppaloma! Muutetaan mökille evakkoon, enkä usko että pystyn sieltä kovasti mitään päivittämään. Saattaakin siis olla, että elokuussa taas jatkuu nämä päivitykset - ehkä silloin on jo valmis keittiö ja kylppäri! Jee! Mukavaa kesää! :)

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Kesä!

Nyt tulee hätäisten aamulla otettujen kuvien siivittämää kertomusta.

Eipä tässä ihmeitä kuitenkaan, kesä tuli viikossa. Perunat on maassa, samoin hieman ruoho- ja punasipulia, porkkanaa ja hernettä. Ensi viikolla olisi tarkoitus hakea ainakin tomaatin taimia, ja jos oikein hyviä 3kpl/10e-tarjouksia löytyy niin ehkä erilaisia yrttejäkin tekisi mieli. Ihanaa piiperrystä taas tiedossa kesälle.

Kasvimaa aamulla klo 6:35.

Kylpyhuoneprojekti levähti vähän käsiin, ja totesimme, ettei hinkutuksesta nyt mitään tullutkaan. Nöyrinä miehinä ja naisina hankimme siis mustia tarjouslaattoja, joita tarkoitus olisi viikonloppua läimiä vanhan kaakelikerroksen päälle. Surku ja harmitus on, saumalaastifirmalta on jo haettu korvausta, mutta ans kattoo antaako ne mitään. Sinne meni kauniit kaakelit.

Uudet kaakelit paketeissaan.
Onneksi on sentään valoisaa, että paistaa se aurinko myös meille. Ensi kerralla ehkä iloisempi päivitys :)

Kesäkukkia ei ole hankittu, mutta asiakas ilahdutti viime viikolla orvokeilla. Parempaa paikkaa ei vielä ole löytynyt, nyt kukka majaileekin siis oven vieressä kynnyksellä.
PS. Kuvaajalla iski tosiaan aamulla ennen töihin lähtöä inspiraatio ottaa kuvia blogiin ja melkoisia rajauksia ja asetelmia sitä näköjään saa kiireessä tehtyä. :D

maanantai 18. toukokuuta 2015

Jääkaapin hajoaminen ja kylppäriraivarit

Hoplaa!

Tämä minun niin hienosti uhoamani ja hyvin alkanut "juujuu päivitän kaksi kertaa kuussa" bloggailuni ei ole nyt pariin viime kuukauteen kauhean hyvin pitänyt. Kalenterissa on kyllä muistutuksia ollut, mutta kun ei ole oikein ollut mitään mistä kertoa, niin siksi frekvenssi nyt niin kovin harva. Mutta tässä tulis nyt tilitystä.

Ekakski, avautumista jääkaapista. Mikään ei ole niin raivostuttavaa, kuin jääkaapin yht'äkkinen hajoaminen. Jääkaappia tarvitaan vaikka mihin! Ei sitä edes ajattele miten iso osa toimivaa arkea se on, kun se yhtäkkiä on pois pelistä. Onneksi hajoamishetkellä viikko sitten tilanne oli kutakuinkin tämä:


Ei siis paljon mitään sisällä (ja huomatkaa jo hajonnut kaapin oviosasto). No, tuumasta toimeen ja tavaroita säilömään. Ulkolämpötilat ovat onneksi olleet vielä alle +10 asteessa, joten ulkoeteinen sai toimia hetkellisenä jääkaappina. Kuvan tuotteista kuitenkin noin puolet joutui kompostiin parin päivän sisällä. 


Vanhoina pennin venyttäjinä päätimme sitten hankkia uudet jääkaappipakastimet torista. Helatorstaina starttasimme auton peräkärryineen matkaan ja haimme kotiin sekä uuden jääkaapin että pakastimen! Yhteishintaan 100e, ei minusta kovin paha. Tadaa! Jääkaappi pääsi heti käyttöön, pakastin köllöttelee väliaikaisesti vain salin puolella, sillä keittiörempan alettua kaikki keittiönkalusteet siirtyvät jokatapauksessa saliin sivuun. (Salin kakluunia ei muuten enää lämmitetä, jee, kesä!)



Keittiörempasta puheen ollen, samaisella reissulla mukaamme tarttui myös muutama keittiönkaapin ovi (tori.fi, hyvä paikka). Koska mies askartelee rungot itse, niin ovia pystyi hyvin ostamaan jo nyt läjän. Alla olevan sorttisia ovia (yhteensä noin 12 ovea) lähti 160 eurolla mukaan. Ei paha tämäkään minusta.

Ihanaiset peiliovet. Saavat vielä uuden maalipinnan ennen asennusta.

No sitten tokakski, kylppäriraivoaminen. Kylppäristähän ei nyt vielä kuvia ole julkaistu, mutta sen verran nyt avaudun, että kyllä on meinaan rasittavaa hinkuuttaa ylimääräistä sementtiä kohokuvioisista laatoista. Laatat on siis paikoillaan ja saumausta vaille, mutta kun kaakelit eivät ole puhtoiset edellisestä työvaiheesta niin tässä sitä nyt sit sitten kaiket illat askarrellaan.

Tällä sotaan!
Tilanne nyt.
Tältä tilanteen pitäisi joskus näyttää.

Nyt siis hieman hermoja koetellaan, rapsuttamista ja kiillottamista on, mutta mies lupasi, että ei mene varmaankaan edes 30 työtuntia tuohon. Jip-pii siis.

Loppuun kuva uusimmasta sisustushankinnastamme, joka edellisellä omistajalla oli salin katossa komeillut. Lamppu tuli siis kotiin jälleen.