perjantai 27. helmikuuta 2015

Kevättä ilmassa!

Heissan armaat lukijat.

Nyt tulee tylsä päivitys, sillä kamerasta oli loppunut akku aamulla, joten en voinut ottaa kuvia kotoa, joten minulla ei ole nyt uusia kuvia (blogipäivitykset on hyvä hoitaa töistä ;)).

Aion siis liirumlaarutella.

Kotona on tehty kylppäriä ahkera(hko)sti. Viimeksi eilen! Keittiö on myös kokenut pieniä muutoksia, sillä ekaksikin tiskikone sanoi sopimuksensa irti ja toiseksikin meillä oli 1,5 v lainassa keittiön lavuaari ja nyt sen laina-aika umpeutui ja piti luovuttaa se takaisin omistajalleen. Ylimääräisiä, täysin turhia juttuja olivat nuo, mutta nytpä tuli sitten hankittua uusi väliaikainen allas ja väliaikainen tiskikone.

Allas on liian iso, joten se on jotenkuten nippusiteillä kiinni pöydässä ja tiskikone on muuten hyvä, mutta luukun avaamismekanismia on riuhdottu joskus hieman kovakouraisesti, joten se on halki. No, koristaavatpa lisää meidän risukasaa! :D

Työhuoneen ikkunoiden ja ovien listat ovat edelleen kesken, vaikka ei olis edes iso homma - hionta ja maalaus puuttuu. Jos viikonloppuna sais sen aikaiseksi, niin sitten ei tarvitsisi muuta kuin ruuvata ne paikalleen.

Kevät on ihana, ja siitäpä tulikin mieleen, että täytyis taas alkaa pohtia tulevan kesän kasvihuone/puutarhaharrastusta. Viime keväänä aloin jo tähän aikaan puuhata yrttien kasvatusta ikkunalaudalla, mutta tänä vuonna olen päättänyt jättää tuon vaiheen kokonaan pois ja kasvattaa sitten suoraan Plantagenin tms taimista kasvihuoneessa jotakin. Koska en jaksa (yksi vuosi uuvutti harrastajan).

Ensi kuuhun!

perjantai 13. helmikuuta 2015

Pikainen päivitys

Hellurei!

Allekirjoittaneella oli syvä tarkoitus jotain päivittää jo männäviikolla, mutta se nyt sitten vähän jäi. No, mutta eipä siinä suurta vahinkoa, koska ei tässä nyt oikein ole mitään uutta kerrottavaakaan :D Meillä yritetään tällä hetkellä kärvistellä talvi loppuun, koska leivinuunipolttopuut (noin metriset tukit) on loppu. Tässä siis jo suunnitellaan ensi talvea ja mistä polttopuita sen varalle. Muutoinkin ajatukset siintävät jo pitkällä heinäkuussa - mitä silloin? Missä asutaan, jos keittiö on auki? Miten hoituvat käytännönasiat? Miten saadaan kaikki onnistumaan niin, että loppukesästä pääsisi jo uusiin kylpyhuonetiloihin? Mitä mitä mitä, miten miten miten. No, onneksi heinäkuuhun on vielä aikaa ja suunnitelmia ehditään tehdä ja moneen kertaan muuttaakin.

Siskoremppatalkoita on suunniteltu huhtikuulle (jee!) ja kylpyhuonetta tosiaan edetään (kuvia ei saa edelleenkään näyttää). Uteliaimmat ovatkin jo vihjailleet kutsua kylään ja kyllä meille saa tulla, ovet on tässäkin kuussa auki jo kolmelle ystävälle :D

Mutta jotta tämä päivitys nyt ei ihan pelkkää jargonia olisi, niin tässä pari kuvaa kammarista ja salista. Meidän tarkoitus oli siis tyhjentää (ajat sitten) sali kokonaan käytössä olevista huonekaluista ja pyhittää se "remppahuoneeksi", jossa tikkaita, maalipurkkeja, työkaluja ym. säilyteltäisiin. Keskellä huonetta onkin nyt iso avara tila ja pöytä, jossa voi vaikkapa kittailla, höylätä , raaputella, sekoitella maaleja ym. mitä vaan! Kätevää!

Kammari onkin sitten nyt tupaten täynnä, mutta tämäkin taasen väliaikaista.

Työhuone/kammari. Vähän kuin muutettaessa syksyllä 2013. :)
Siitä se työpöytä lähti.
Kaikille iloista ystävänpäivää! (ja toivottavasti onnekasta kuluvaa 13.päivä perjantaita!)

perjantai 16. tammikuuta 2015

Uusi vuosi

Hyvää kuluvaa uutta vuotta kaikille!

Pyhien jälkeinen elämä on alkanut hitaalla "kyllä sitä huomennakin ehtii" mentaliteetilla. Asioita on silti saatu tehtyä, joten ehkä tämä remppakaksikko on alkanut löytää oman tahtinsa tehdä asioita. Aina ei tartte jaksaa, mutta sillon kun jaksaa niin ai että siitä tulee hyvä mieli. Sen voimin yleensä jaksaa huomennakin.

Työhuone on saanut boordit ja jotta kaikki ei sujuisi liian hyvin, niin on sieltä myös yksi ikkunaruutu saatu rikottua ja tapettikin alkoi repeillä. Syy tapetin repeämiseen oli luullaksemme talon oma elämä sekä ihan vaan se fakta, että tuota väriä tuli hangattua ehkä liian märällä sienellä, jolloin paperi on vettynyt ja haljennut. No, näppärä emäntä korjaa ongelman kuin ongelman!

Repeämä.
Väriä.
Note to self: Käytä ensi kerralla hanskoja, sillä tuo värihän sitten jäi pariksi päiväksi käteen.
Tataa! (Tässä valossa korjauksen erottaa, mutta onneksi tunnelmavalaistus paikan päällä peittää paljon)
Boordia.

Työhuoneen/olohuoneen tultua loppuviimeistelyjä vaille valmiiksi on nyt myös pystytty jatkamaan kylppärissä siitä mihin on jääty. Pääsuunnittelijalta tuli kuitenkin tässä vaiheessa sellainen viesti, että "älä vielä paljasta miltä siellä näyttää, vasta kun se on valmis", joten valitettavasti tässä vaiheessa ei kuvia julkaista. Voin kuitenkin paljastaa, että suihku on saanut kaakelinsa (yhteenlaskettuna päivän homma, vaikka kaakelit aika haasteelliset olikin asentaa). Kaakeleista voin vähän kuvaa vilauttaa.


Kylppärin parissa ahertaminen siis jatkuu ja noita puuttuvia viilailuja työhuoneeseen tulisi vielä tehdä, jottei vaan jää kesken. Kuvia lisää sitten keväämmällä, kun julkaisuluvat ovat kunnossa ;)

maanantai 29. joulukuuta 2014

Välipäivät

Mukavia välipäiviä kaikille!

Jouluruoat on syöty (ja loput tungettu pakkaseen) ja nyt orientoidutaan uutta vuotta odottelemaan. Ylihuomenna on aatto ja viimeinen päivä tätä vuotta. Täydellinen ajankohta siis hieman päivitellä blogia ja ihmetellä mitä tänä vuonna on saatu aikaan. Aika on kyllä mennyt tavallaan hitaasti, mutta tavallaan myös hirveää vauhtia.

Omasta mielenkiinnostani ja motivoituaksemme ensi vuoteen kokoan tähän tämän vuoden jokaisen kuukauden isoimmat saavutetut työvoitot:

tammi2014: ensimmäiset tapettivuodat kammarissa
helmi2014: viemäröintiputket kylppäriin
maalis2014:kammari tapetoitu valmiiksi
huhti2014: kammarin lattia maalattu
touko2014: toimintasuunnitelman laatimista (toimi teoriassa, ei käytännössä)
kesä2014: karmien asennus kammariin
heinä2014: uusien sähköjen veto (ei vielä kytketty), vanhojen purku (asuminen lähes sähköttä)
elo2014: julkisivun korjaustyöt
syys2014: kakluunin muuraus työhuoneeseen
loka2014: uusien sähköjen kytkentä, kammari valmis
marras2014: ensimmäiset tapettivuodat työhuoneessa
joulu2014: työhuone tapetoitu

Vaikka arjessa ei töiden ja muiden harrastusten ohessa huomaa edistymistä, niin kun kokonaisuutta katsoo onhan sitä näemmä jotain tapahtunut. Ja blogin kirjoittamisessa ja seuraamisessa sen vasta huomaakin :)

Kulku kammarista työhuoneeseen.
Kammarin nykyistä sisustusta.


Joulun tunnelmaa uudessa olohuoneessa :)
Työhuone/olohuone.
Huone siis vielä keskeneräinen, vaikka työhuoneena/olohuoneena sitä pidämmekin. Boordit puuttuvat, karmit puuttuvat, lattia ja ovet pitää maalata.. Mutta kaikki aikanaan!
Tänään on joulukuun pahimmat pakkaset ja sen tunsi kyllä kurkunpäässään heti aamulla kun peiton alta kömpi pihalle. Hurr! Mutta lupasivat, että huomenna olisi nollakeli, joten ei hätää paleltumisen suhteen. :)) Nautitaan kuitenkin talvesta, nyt kun se saatiin! Ensi vuoteen lukijat! <3

maanantai 15. joulukuuta 2014

Yhdeksän päivää jouluun!


Valkoista joulunalusaikaa meille kaikille!

Viikonloppuna päästiin nauttimaan lumesta. Jännästi tulee heti paljon lämpimämpi olo kun on lunta, vaikka miinukselle vetää ja lämmittää pitää ahkerasti. Eteisessä olisi nuo lämmitettävät kenkätelineet, mutta niitä ei ole vielä päästy käyttämään, koska eteisessä ei juuri ole pistorasioita.

Viimeisimmän päivityksen jälkeen työhuone on saatu vihdoin tapetoitua! Enää täytyisi vetää boordit katon rajaan, ja vielä karmit ja listat kitata, maalata ja ruuvata paikalleen, mutta lattialistat ja lattian maalaus jäänee tuonnemaksi. Työhuone/teeveenkatseluhuone alkaisi sitten olla enää sähkötöitä vaille "valmiina" (onhan noita ovien raaputteluita/maalailuja vielä..), jos sähkömies ehtisi vielä tällä viikolla käymään, niin kenties kohta olohuoneen tavarat sinne pääsisi muuttamaan. :)


Vuoden viimeinen päivitys luvassa kaiketikin välipäivinä! Siihen asti kaikille suloista joulun odotusta.
Kiinni olevasta ovesta käynti eteiseen, aukinaisesta ovesta kammariin.
Kulkuyhteys työhuoneesta kammarin kautta saliiin köllöasennosta kuvattuna.
Karmeja vailla.
Kittailtavaksi ja maalattavaksi.Kova hinku olisi tämä sali saada jo pelkästään remppahuoneeksi, olisi nimittäin tilaa askarrella!

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Marraskuun viimeinen

Ihanaa, huomenna on jo joulukuu!

Viimeisen päivityksen jälkeen on työhuoneeseen saatu tapettia. Siskot oli remppa-apuna vaan päivän, joten nyt tavoite saada koko huone tapetoitua ei toteutunut. No, kaksi seinää tapetoitu, kaksi jäljellä :) Jouluun 24 päivää. Eikai se mahdotonta olisi valmiiksi saada?

Ihastuttava sisko, joka esittelee tapettia väärinpäin.
Valmista seinää.
Työnjäljen ihastelua ja kätevä torta på torta pöytäkyhäelmä.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Petsaus

Hoplaa!

Toukolassa ei erityistä. Projektin alla tällä hetkellä edelleen kylppäri ja työhuone. Koska putkihommia ei ole tehty, niin kutkuttavaa työhuonetta ollaan sitten viety eteenpäin. Tapetointitalkoisiin on viikko aikaa ja me on nyt tehty sitten tarvittavat ennen sitä: kakluunin vierus on siistitty kalkkimaalilla, paljas tiilinen lattiapinta-ala lapikoitu piiloon. Lisäksi laipioihin on lapikoitu kastanjanruskea petsiväri, jotta tapettilinjaa saadaan alaspäin. Huonekorkeus tuli hieman "laskemaan", mutta seinistä tulee silti oikein tyylikkäät.

Kun oltiin niin reippaita ja sormet syyhysi, meinattiin jo alkuviikosta uskaltaa maalata lattia ennen tapetointia. Käytännön ongelmiksi olisi kuitenkin näin talvella muodostunut kuivumisaika ja huoneen lämmittäminen, joten päätimme jättää maalaamisen ensi kesään. Tarkoitus kuitenkin olisi, että kun tapetit saa seiniin, niin jouluksi voisimme jo tilasta työhuoneen/televisionkatseluhuoneenomaisen huoneen saada (vaikka lattiassa vanha maali olisikin). Olis se vaan aika ihanaa.

Alla jälleen kuvia.
Vedettiin koko värjättävä alue makulatuuripaperilla, koska väri ei tartu alla olevaan muovitapettiin. Lisäksi seinän ja katon välisestä reunasta tuli siistimpi.

Värikokeiluja.
Tässä sävy, mikä haluttiin.
Tässä sävy, mikä tuli. Aavistuksen liian tumma, mutta toisaalta oikeassa valossa (huom. ei tässä kamalassa työvalossa mikä kuvassa) sävy on oikein hyvä ja juhlallinen.

Tapetin mätsäystä.