perjantai 13. maaliskuuta 2015

Aurinko!

Ihanaa, kevät on tullut!

Linnut laulavat aamulenkillä klo 6! Ja näkee eteensä! Illat on pidempiä, joten kun itsensä on viiden maissa kotiin töistä saanut niin ihan oikeasti jaksaa eri tavalla askarrella. Toissailtana saatiin kylppäri kokonaan kaakeloitua, joten saatiin kaakelileikkuri pois ulkoeteisestä, ja näin myös siivottua, imuroitua ja lakaistua tila kaikesta sälästä. Ennen - jälkeen kuvia tästä ei ole, mutta kuvailisin ulkoeteistämme ennen niin, että sisään sai puikkelehtia leikkuria ja kaakelinpalasia väistellen, mutta nyt koko käytävä punaisine mattoineen on auki, ja jopa pimeässä (emme saaneet sähköjä ulkoeteiseen vedettyä koko talvena, vaikka lamppukin hankittiin) voi turvallisin mielin kävellä ulkoilmaan. :) Merkittävä ero vanhaan on myös se, ettei koko lattia, seinien rakoset ja ovien pielet ole enää täynnä pölyä, mitä tuli kaakelinleikkauksen mukana ilmaan.

Pienet on ihmisen ilot.

Meidän talouden ja parisuhteen taitavampi puolisko sai tässä myös idean hankkia ihan oikean jämäkän old-school höylän ja teriä puutöitä varten. Meillähän tulee pintoihin; keittiöön, kylppäriin, työhuoneeseen paljon oman käden jälkeä, eli siis keittiö ei tule olemaan "ikean keittiö" tai "bauhaussin keittiö" (jota usein meiltä kysytään) vaan ihan itse mies nämä askartelee, puutavarasta nikkaroi ja asentaa. Joten, työkaluja tarvii.

Googleteltuaan mies löysi sitten ebaystä sopivan ja allekirjoittaneen hommana oli hankkia ne. Oi sitä riemun päivää, kun ne sitten saapuivat. Kyllä kuvia otettiin yhdessä ja erikseen ja kyllä oli mies kuin lapsi jouluna. :) On muuten myös aika suolaista tällanen itsetekeminen, mutta niin olisi ammattilaistenkin palkkaaminen.




No, nyt pääsee sitten ensi kesänä mm. keittiön uuden ikkunan kimppuun, johon tulisi ikkunakehikot askarrella.
Kesällä askarreltu reikä seinään (ulkopuolelle jo koristekaiverrukset tehty)
Keittiön jo olemassa oleva ikkuna, jollainen tuosta toisestakin pitäisi saada.
Näihin kuviin!

PS. Nauttikaa auringosta, mutta älkää vielä luopuko talvitakeista. Takatalvi tulee vielä!
PPS. Allekirjoittanut on hankkinut järkkäriin uuden objektiivin, ja sitä nyt opetellaan käyttämään. Ihan hyvää jälkeä näemmä tulee, kunhan vielä saisi opeteltua lisää säätöjä. Onneksi on tämä blogi, niin tulee harjoiteltua ;)

perjantai 27. helmikuuta 2015

Kevättä ilmassa!

Heissan armaat lukijat.

Nyt tulee tylsä päivitys, sillä kamerasta oli loppunut akku aamulla, joten en voinut ottaa kuvia kotoa, joten minulla ei ole nyt uusia kuvia (blogipäivitykset on hyvä hoitaa töistä ;)).

Aion siis liirumlaarutella.

Kotona on tehty kylppäriä ahkera(hko)sti. Viimeksi eilen! Keittiö on myös kokenut pieniä muutoksia, sillä ekaksikin tiskikone sanoi sopimuksensa irti ja toiseksikin meillä oli 1,5 v lainassa keittiön lavuaari ja nyt sen laina-aika umpeutui ja piti luovuttaa se takaisin omistajalleen. Ylimääräisiä, täysin turhia juttuja olivat nuo, mutta nytpä tuli sitten hankittua uusi väliaikainen allas ja väliaikainen tiskikone.

Allas on liian iso, joten se on jotenkuten nippusiteillä kiinni pöydässä ja tiskikone on muuten hyvä, mutta luukun avaamismekanismia on riuhdottu joskus hieman kovakouraisesti, joten se on halki. No, koristaavatpa lisää meidän risukasaa! :D

Työhuoneen ikkunoiden ja ovien listat ovat edelleen kesken, vaikka ei olis edes iso homma - hionta ja maalaus puuttuu. Jos viikonloppuna sais sen aikaiseksi, niin sitten ei tarvitsisi muuta kuin ruuvata ne paikalleen.

Kevät on ihana, ja siitäpä tulikin mieleen, että täytyis taas alkaa pohtia tulevan kesän kasvihuone/puutarhaharrastusta. Viime keväänä aloin jo tähän aikaan puuhata yrttien kasvatusta ikkunalaudalla, mutta tänä vuonna olen päättänyt jättää tuon vaiheen kokonaan pois ja kasvattaa sitten suoraan Plantagenin tms taimista kasvihuoneessa jotakin. Koska en jaksa (yksi vuosi uuvutti harrastajan).

Ensi kuuhun!

perjantai 13. helmikuuta 2015

Pikainen päivitys

Hellurei!

Allekirjoittaneella oli syvä tarkoitus jotain päivittää jo männäviikolla, mutta se nyt sitten vähän jäi. No, mutta eipä siinä suurta vahinkoa, koska ei tässä nyt oikein ole mitään uutta kerrottavaakaan :D Meillä yritetään tällä hetkellä kärvistellä talvi loppuun, koska leivinuunipolttopuut (noin metriset tukit) on loppu. Tässä siis jo suunnitellaan ensi talvea ja mistä polttopuita sen varalle. Muutoinkin ajatukset siintävät jo pitkällä heinäkuussa - mitä silloin? Missä asutaan, jos keittiö on auki? Miten hoituvat käytännönasiat? Miten saadaan kaikki onnistumaan niin, että loppukesästä pääsisi jo uusiin kylpyhuonetiloihin? Mitä mitä mitä, miten miten miten. No, onneksi heinäkuuhun on vielä aikaa ja suunnitelmia ehditään tehdä ja moneen kertaan muuttaakin.

Siskoremppatalkoita on suunniteltu huhtikuulle (jee!) ja kylpyhuonetta tosiaan edetään (kuvia ei saa edelleenkään näyttää). Uteliaimmat ovatkin jo vihjailleet kutsua kylään ja kyllä meille saa tulla, ovet on tässäkin kuussa auki jo kolmelle ystävälle :D

Mutta jotta tämä päivitys nyt ei ihan pelkkää jargonia olisi, niin tässä pari kuvaa kammarista ja salista. Meidän tarkoitus oli siis tyhjentää (ajat sitten) sali kokonaan käytössä olevista huonekaluista ja pyhittää se "remppahuoneeksi", jossa tikkaita, maalipurkkeja, työkaluja ym. säilyteltäisiin. Keskellä huonetta onkin nyt iso avara tila ja pöytä, jossa voi vaikkapa kittailla, höylätä , raaputella, sekoitella maaleja ym. mitä vaan! Kätevää!

Kammari onkin sitten nyt tupaten täynnä, mutta tämäkin taasen väliaikaista.

Työhuone/kammari. Vähän kuin muutettaessa syksyllä 2013. :)
Siitä se työpöytä lähti.
Kaikille iloista ystävänpäivää! (ja toivottavasti onnekasta kuluvaa 13.päivä perjantaita!)

perjantai 16. tammikuuta 2015

Uusi vuosi

Hyvää kuluvaa uutta vuotta kaikille!

Pyhien jälkeinen elämä on alkanut hitaalla "kyllä sitä huomennakin ehtii" mentaliteetilla. Asioita on silti saatu tehtyä, joten ehkä tämä remppakaksikko on alkanut löytää oman tahtinsa tehdä asioita. Aina ei tartte jaksaa, mutta sillon kun jaksaa niin ai että siitä tulee hyvä mieli. Sen voimin yleensä jaksaa huomennakin.

Työhuone on saanut boordit ja jotta kaikki ei sujuisi liian hyvin, niin on sieltä myös yksi ikkunaruutu saatu rikottua ja tapettikin alkoi repeillä. Syy tapetin repeämiseen oli luullaksemme talon oma elämä sekä ihan vaan se fakta, että tuota väriä tuli hangattua ehkä liian märällä sienellä, jolloin paperi on vettynyt ja haljennut. No, näppärä emäntä korjaa ongelman kuin ongelman!

Repeämä.
Väriä.
Note to self: Käytä ensi kerralla hanskoja, sillä tuo värihän sitten jäi pariksi päiväksi käteen.
Tataa! (Tässä valossa korjauksen erottaa, mutta onneksi tunnelmavalaistus paikan päällä peittää paljon)
Boordia.

Työhuoneen/olohuoneen tultua loppuviimeistelyjä vaille valmiiksi on nyt myös pystytty jatkamaan kylppärissä siitä mihin on jääty. Pääsuunnittelijalta tuli kuitenkin tässä vaiheessa sellainen viesti, että "älä vielä paljasta miltä siellä näyttää, vasta kun se on valmis", joten valitettavasti tässä vaiheessa ei kuvia julkaista. Voin kuitenkin paljastaa, että suihku on saanut kaakelinsa (yhteenlaskettuna päivän homma, vaikka kaakelit aika haasteelliset olikin asentaa). Kaakeleista voin vähän kuvaa vilauttaa.


Kylppärin parissa ahertaminen siis jatkuu ja noita puuttuvia viilailuja työhuoneeseen tulisi vielä tehdä, jottei vaan jää kesken. Kuvia lisää sitten keväämmällä, kun julkaisuluvat ovat kunnossa ;)

maanantai 29. joulukuuta 2014

Välipäivät

Mukavia välipäiviä kaikille!

Jouluruoat on syöty (ja loput tungettu pakkaseen) ja nyt orientoidutaan uutta vuotta odottelemaan. Ylihuomenna on aatto ja viimeinen päivä tätä vuotta. Täydellinen ajankohta siis hieman päivitellä blogia ja ihmetellä mitä tänä vuonna on saatu aikaan. Aika on kyllä mennyt tavallaan hitaasti, mutta tavallaan myös hirveää vauhtia.

Omasta mielenkiinnostani ja motivoituaksemme ensi vuoteen kokoan tähän tämän vuoden jokaisen kuukauden isoimmat saavutetut työvoitot:

tammi2014: ensimmäiset tapettivuodat kammarissa
helmi2014: viemäröintiputket kylppäriin
maalis2014:kammari tapetoitu valmiiksi
huhti2014: kammarin lattia maalattu
touko2014: toimintasuunnitelman laatimista (toimi teoriassa, ei käytännössä)
kesä2014: karmien asennus kammariin
heinä2014: uusien sähköjen veto (ei vielä kytketty), vanhojen purku (asuminen lähes sähköttä)
elo2014: julkisivun korjaustyöt
syys2014: kakluunin muuraus työhuoneeseen
loka2014: uusien sähköjen kytkentä, kammari valmis
marras2014: ensimmäiset tapettivuodat työhuoneessa
joulu2014: työhuone tapetoitu

Vaikka arjessa ei töiden ja muiden harrastusten ohessa huomaa edistymistä, niin kun kokonaisuutta katsoo onhan sitä näemmä jotain tapahtunut. Ja blogin kirjoittamisessa ja seuraamisessa sen vasta huomaakin :)

Kulku kammarista työhuoneeseen.
Kammarin nykyistä sisustusta.


Joulun tunnelmaa uudessa olohuoneessa :)
Työhuone/olohuone.
Huone siis vielä keskeneräinen, vaikka työhuoneena/olohuoneena sitä pidämmekin. Boordit puuttuvat, karmit puuttuvat, lattia ja ovet pitää maalata.. Mutta kaikki aikanaan!
Tänään on joulukuun pahimmat pakkaset ja sen tunsi kyllä kurkunpäässään heti aamulla kun peiton alta kömpi pihalle. Hurr! Mutta lupasivat, että huomenna olisi nollakeli, joten ei hätää paleltumisen suhteen. :)) Nautitaan kuitenkin talvesta, nyt kun se saatiin! Ensi vuoteen lukijat! <3

maanantai 15. joulukuuta 2014

Yhdeksän päivää jouluun!


Valkoista joulunalusaikaa meille kaikille!

Viikonloppuna päästiin nauttimaan lumesta. Jännästi tulee heti paljon lämpimämpi olo kun on lunta, vaikka miinukselle vetää ja lämmittää pitää ahkerasti. Eteisessä olisi nuo lämmitettävät kenkätelineet, mutta niitä ei ole vielä päästy käyttämään, koska eteisessä ei juuri ole pistorasioita.

Viimeisimmän päivityksen jälkeen työhuone on saatu vihdoin tapetoitua! Enää täytyisi vetää boordit katon rajaan, ja vielä karmit ja listat kitata, maalata ja ruuvata paikalleen, mutta lattialistat ja lattian maalaus jäänee tuonnemaksi. Työhuone/teeveenkatseluhuone alkaisi sitten olla enää sähkötöitä vaille "valmiina" (onhan noita ovien raaputteluita/maalailuja vielä..), jos sähkömies ehtisi vielä tällä viikolla käymään, niin kenties kohta olohuoneen tavarat sinne pääsisi muuttamaan. :)


Vuoden viimeinen päivitys luvassa kaiketikin välipäivinä! Siihen asti kaikille suloista joulun odotusta.
Kiinni olevasta ovesta käynti eteiseen, aukinaisesta ovesta kammariin.
Kulkuyhteys työhuoneesta kammarin kautta saliiin köllöasennosta kuvattuna.
Karmeja vailla.
Kittailtavaksi ja maalattavaksi.Kova hinku olisi tämä sali saada jo pelkästään remppahuoneeksi, olisi nimittäin tilaa askarrella!

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Marraskuun viimeinen

Ihanaa, huomenna on jo joulukuu!

Viimeisen päivityksen jälkeen on työhuoneeseen saatu tapettia. Siskot oli remppa-apuna vaan päivän, joten nyt tavoite saada koko huone tapetoitua ei toteutunut. No, kaksi seinää tapetoitu, kaksi jäljellä :) Jouluun 24 päivää. Eikai se mahdotonta olisi valmiiksi saada?

Ihastuttava sisko, joka esittelee tapettia väärinpäin.
Valmista seinää.
Työnjäljen ihastelua ja kätevä torta på torta pöytäkyhäelmä.